torstai 7. huhtikuuta 2011

Lajinsa viimeinen

Pikkuvarpunen on joka aamu istunut pihapuussa laulamassa. Tänään tarkkailin lintuja pihalla ja huomasin miten hän kiertää pihaa puusta puuhun. Varpunen vierailee muiden lintujen luona ja laulaa kirkkaasti korkealla äänellään, mutta onnettomalle etsijälle ei seuralaista löydy. Hän on ainoa lajiaan täällä.

Ajatelkaa miltä tuntuisi olla lajinsa viimeinen? 

Varpusen kohtalo saa minut huolestumaan. Hän on reipas, iloinen ja on jaksanut laulaa jo pari viikkoa. Mikä pettymys onkaan jos ei kumppania löydy.

Monen tunnetun ja elinvoimaiseksi määritellyn lintulajin tilanne ei siis ole helppo. Tällaisiin tapauksiin törmää aina aika ajoin ja tulevaisuudessa ehkä vielä useammin. Aikanaan seurasin muutaman vuoden ajan yksinäisen harmaahaikaran liikkeitä. Eräänä päivänä se lensi toisen harmaahaikaran mukana länteen, enkä ole sitä sen koommin nähnyt.

Pienen varpusen kohtalo saa minut mietteliääksi. Hän ehkä jää tänne kesäksi, onhan vieressä talli ja ympäristö sopiva varpusen elää ja olla. Kenties hänkin kerran lähtee eikä palaa ja menee taas monta vuotta ennen kuin varpuset palaavat tänne. Tai sitten ne eivät palaa ehkä koskaan.


1 kommentti:

  1. Minun pihalta saisit kokonaisen parven. Ovat sotanneet talven aikana urakalla kun ei kaura kelvannut. Käyvät nyt pareittain syömässä talipallon jämiä.

    VastaaPoista