torstai 5. syyskuuta 2013

Sumuisena elokuun aamuna kello 5:33

Elokuu oli metsäkaurisperheen onnen aikaa aina erääseen sumuiseen aamuun asti. Viiden kauriin lauma liikkui alueella, sen saattoi nähdä pari kolme kertaa päivässä, kunnes se eräänä päivänä katosi. Sinä aamuna kello 5:33 kuului kaksi haulikon laukausta. Oletin, että salametsästäjät ovat taas sorsastamassa, mutta tuntui oudolta, että joku niin hämärässä voisi tunnistaa mitään lentävää. Lisäksi salametsästäjät, jotka tyypillisesti tulevat veneellä meren kautta, olisivat joutuneet veneilemään paikalle täydessä pimeydessä. Laukausten jälkeen ei kuulunut moottorin ääntä, joten venettä ei ollut paikalla.

Tämän tapahtuman jälkeen metsäkauriita ei ole näkynyt alueella, tuntuu kummalliselta, että ne ovat lähteneet täältä pois vaikka täällä niitä ei uhkaa mikään. Ne saavat rauhassa lymyillä metsässä ja käyvät aika ajoin puutarhassa syömässä omenoita. Luvallisesti niitä ei ole metsästänyt täällä kukaan, joten tämä on ollut niille rauhallinen paratiisi.

Eilen näin sitten kauriit kaukana metsän laidassa, jostain kumman syystä ne ovat siirtyneet noin puolen kilometrin päähän. Kun laskin kauriit, niitä oli enää vain neljä, yksi oli kadonnut jonnekin. Jos ilves olisi saanut saaliikseen yhden, edes pienen vasan, olisi paikalla haaska. Ilveskään ei olisi pystynyt kuljettamaan kokonaista ruhoa yhden yön aikana pois. Haaskaa ei alueella ole, linnut olisivat sen paljastaneet, mutta niiden käytöksessä ei ole merkkejä ilmaisista lounaista, päinvastoin ne edelleen repivät fasaaneja pyrstösulista aterian toivossa.
   
Metsäkauriin metsästysaika alkoi vasta 31.8. jälkeen, joten kuka olisi ennen kauden alkua ampunut kauriin? No ei ainakaan kukaan luvallinen metsästäjä. Entä kuka olisi ampunut kauriin täällä, jos lupaa metsästykseen ei ole? Voihan tietysti olla että kauris on ammuttu, siis jos se on ammuttu, jossain muualla, mutta miksi kauriit sitten lähtivät täältä pois, mitä olivat nuo kaksi aamuista laukausta ja ennen kaikkea mihin katosi yksi kauris.


Olen ehkä aivan liian epäluuloinen, mutta siihen on syynsä - vuosien ajan jatkunut luvaton sorsastus, alueella liikkuvat tuntemattomat henkilöt ja epätietoisuus heidän tarkoitusperistään. Luonnossa vallitsee luonnonlaki, ihmisten toimia rajoittavat omat lait ja säädökset, kuten nuo metsäkauriiden rauhoitusajat. Kummallisella tavalla rauhoitusajan lopulla kadonneen kauriin tapaus jäänee ikuiseksi mysteeriksi, toki jossain saattaa olla pakastin, jossa on hauleilla kyllästettyä metsäkauriin lihaa. Kun liha joskus sulatetaan paistiksi, ei kukaan enää kysy missä ja milloin se metsästettiin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti